Sunnuntaisanomalehti The Observerin matkailuliitteen rautatienumerossa pieni artikkeli esitteli huomionarvoisia eurooppalaisia asemia. Jo sinällään matkustamisen arvoiseksi oli listattu mm. paikka nimeltä "Rautatieasema, Helsinki" (juuri näin kirjoitettuna, sillä Suomessahan ei ole tapana antaa nimiä asemille). Se on hyvä valinta, sillä Eliel Saarisen suunnittelema graniittikuorinen asema on yksi pääkaupungin upeimmista rakennuksista. En kylläkään kannustaisi ketään matkustamaan Suomeen pelkästään yhden aseman takia, vaan ehdottaisin laajempaa rautatieasema-arkkitehtuurikierrosta. Vaikka monia on jo tuhottu, suljettu, myyty ja annettu rapistua, Suomesta löytyy yhä ainutlaatuisia puusta rakennettuja ja puuleikkauksin koristeltuja asemarakennuksia.

Myönnän, että lempimatkustustapani on mennä rautateitse ja pidän asemista. Siis tyylikkäistä asemista, joissa on historiaa, arkkitehtuuria ja elämää. Vältän viimeiseen asti Helsingin lähiöiden tai Lontoon laitojen asemiksi kutsuttuja rakennelmia, joiden kalustus on lippuautomaatti, virtsanhaju ja uhkaava tunnelma. Joskus käyn kahvilla kunnon rautatieasemilla ihan vain huvin vuoksi ja nuuskimassa lähdön tunnelmaa. Asemat ovat olleet innostuksen lähde mm. monille kirjailijoille. Ajatellaanpa taas tuota Helsingin Rautatieasemaa, jossa Bertolt Brecht istuskeli 1940-luvun alussa ja kirjoitti Pakolaiskeskustelunsa.

Englantilaisen nykykirjallisuuden yhdellä parhaiten myyvistä sarjoista, Harry Potter -kirjoilla on myös rautatieasemayhteys. King's Cross on asema, josta Harry lähtee Tylypahkaan, ja upeaa kaarikattoista asemahallia on käytetty myös Potter-elokuvien kuvauspaikkana. Tosien filmien laiturijärjestys on eri kuin todellinen. Ikävä kyllä laiturien 9 ja 10 alue ei ole päähallissa vaan vaatimattomassa sivurakennuksessa, mutta sinne on turistien iloksi kiinnitetty laiturin 9 ¾ laatta sekä puoliksi seinään upotettu matkatavarakärry.

King's Crossiin liittyy kiinnostavaa historiaa. Perimätarina jopa kertoo, että roomalaisvalloittajia vastaan taistelua johtanut kuningatar Boudica olisi haudattu nykyisen laiturin 8 kohdalle. Uudempina aikoina asemalla on koettu synkkiä hetkiä: 1970-luvulla IRA:n pommi-isku, 1980-luvulla tulipalo ja kesän 2005 terroristi-iskuista tuhoisin oli aseman lähellä maan alla. King's Crossiin aiotaan tehdä lähivuosina uusi laaja lisäosa ja alkuperäinen fasadi pääsee oikeuksiinsa, kun sen eteen 1970-luvulla tehty tyylitön lisäosa poistetaan.

Lontoon asemien ehdoton suosikkini on jo uuteen kukoistukseen kunnostettu viereinen viktoriaaninen St. Pancras, josta Eurostar-junat suuntaavat Ranskaan ja Belgiaan. Asemalla toimii kauppakuja, kuppiloita ja ravintoloita kahdessa kerroksessa sekä Euroopan pisimmäksi mainostettu shampanjabaari. Pieni takaisku on se, että aukeassa hallissa on kylmänä vuodenaikana vilpoista istuskella ja että passialueen jälkeiset tarjoukset ovat vaatimattomia. Mutta asema on vierailun arvoinen, ja samalla kannattaa katsastaa patsaat: mittasuhteiltaan ja tyyliltään kyseenalainen hyvästelevä pariskunta sekä sympaattisempi lähtevän näköinen mieshenkilö. Kyseessä on taas kirjailija eli runoilija Sir John Betjeman, joka kampanjoi 1960-luvulla asemaa uhannutta  tuhoamista vastaan.

Onneksi St. Pancras älyttiin pelastaa, vaikka silloin tuskin tajuttiin, miten rautatiematkailu alkaisi kiinnostaa uudella tavalla. Kun hiilidioksidipäästöt huolestuttavat, valtatiet ovat tukossa autoista ja turvatarkastukset vievät yhä pidempiä aikoja lentokentillä, voi rautateillä siirtyä suoraan kaupungista toiseen mukavasti nojatuolissa katsellen ohi lipuvia maisemia. Millään kulkuneuvolla ei alita näitä matkustusaikoja: Lontoosta alta kahdessa ja puolessa tunnissa Pariisiin, parissa tunnissa Brysseliin ja Ranskan Lilleen puolessatoista.

Oma tarinansa olisi tietenkin se, miten rautateiden yksityistäminen meni Britanniassa pieleen, miten ruuhkaisia ja myöhästeleviä monet junat ovat, miten hankala on monenkirjava lippujärjestelmä ja miten kalliita tietyt liput. Silti junaillen voi Britannian matkailusta saada paljon elämyksiä irti ja ennakkoon suunnittelemalla löytyy edullisia hintoja, kuten perhelippu.  Hienoja rataosuuksia näimme kesällä, kun suuntasimme Lontoosta Britannian lounaiskärkeen, Devoniin ja Cornwalliin. Oli maaseutua, pikkukaupunkeja, näyttäviä siltoja ja upea auringonlasku, kun rata kulki aivan kiinni meren rantaviivassa.

Selkeän kuvan Suomestakin saa junan ikkunasta. Itse olen sahannut itäistä junarataa sen kymmenet kerrat, mutta tuttua maisemaa, metsiä, järviä jaksaa katsoa. Joskus kun talvella lähtee sateisesta Helsingistä, jännitysmomentti on seurata, missä vastaan tulee lumiraja.

Tiedä vaikka vielä lähtisin interrailaamaan, verestämään teini-iän muistoja ja tietenkin katselemaan asemia.

© Auli Valpola